Takuo Nagahara

TOIMITUSJOHTAJA, MUJI EUROPE HOLDINGS LTD

Habitare-messut kutsui MUJIn pääjohtajan Masaaki Kanain vuoden 2017 Habitaren Kansainväliseksi Ystäväksi. Yhteistyön myötä MUJI päätti osallistua myös messuille pop-up-myymälällään ja HUT-talokonseptilla. Ajatuksenamme oli testata markkinoita käytännössä Suomen suurimmassa design- ja sisustustapahtumassa.

Kodintuotteiden ja asumisen eri tuotesegmenttejä ja palveluja esitellyt pop-up-myymälämme Habitaressa oli valtava menestys. Messumenestys kannusti meitä avaamaan vuoden sisällä vielä kaksi uutta pop-up-myymälää. Nekin ovat menestyneet erinomaisesti.

 

“Pop-up-myymälämme Habitaressa sai valtavan suosion. Messuilta alkoi menestystarina, jonka ansiosta Helsinkiin avataan pian Euroopan suurin MUJIn myymälä.”

 

Habitare-messupäivinä Masaaki Kanaille ja koko messutiimillemme järjestettiin tiivis ohjelma. Vierailujen ja tapaamisten ketju jatkui messujen jälkeen uusina käytännön hankkeina.

Matkan varrella on tapahtunut paljon. Olemme muun muassa solmineet Euroopan myymälät kattavan jakelusopimuksen suomalaisen pientuottajan Suomen Jäätelön kanssa. Heidän MUJIlle tuotekehittämänsä jäätelöt myyvät todella hyvin liikkeissämme. Lokakuussa 2018 lanseerasimme Helsingissä maailman ensimmäisen kaikissa sääolosuhteissa toimivan GACHA-robottibussin, joka on kehitetty yhdessä suomalaisen startup-yrityksen Sensible4:n kanssa.

 

 

Syksyllä 2019 Helsingissä avautuu Euroopan suurin MUJIn myymälä. Pääjohtajamme Masaaki Kanai on julkistanut myös, että haemme sijaintia ja kumppaneita The Most Beautiful MUJI in the World -hotelli-, ravintola- ja myymäläkonseptille Suur-Helsingin alueelta.

Habitare oli meille toimiva ja hyvin tehokas alusta testata markkinoita, vastaanottaa palautetta ja verkottua. Yhteistyö Habitaren kanssa oli monipuolista ja kattavaa ja auttaa meitä rakentamaan jatkoa tuleville suunnitelmille Suomessa ja Euroopassa.

 

JAA TARINA

Annaleena Hakola

HAKOLA OY, LUOVA JOHTAJA

Hakola Huonekalun tarina sai alkunsa paappani rohkeudesta ja oivalluksesta. Paappani haki 60-luvulla inspiraatiota työhönsä messuilta Kööpenhaminasta. Meidän perheellemme Messukeskus ja Habitare-messut ovat olleet tärkeä juttu niin kauan kuin muistan. Messut… Lue tarina

Riina Laine

BODY PAINTING-TAITEILIJA

Body painting, vartalomaalaus, yhdistää ihmiskehon ja kuvataiteen kiehtovaksi taidemuodoksi, joka herättää ihmetystä, ihailua ja mielipiteitä. Body paintingin avulla voidaan kertoa tarinoita, jotka koskettavat katsojaa hyvin syvältä. Body paintingin taika pitää… Lue tarina

Hans-Peter Siefen

YRITTÄJÄ, NORDIC BUSINESS GROUP OY:N PERUSTAJA

Kaikki alkoi vuoden 2003 toukokuussa, kun osallistuin elämäni ensimmäiseen bisnesseminaariin. Seminaari oli Helsingissä Kulttuuritalolla, puhujat olivat inspiroivia ja meininki positiivinen. Seminaarissa puhuttiin muun muassa tavoitteiden asettamisesta ja siitä, että kannattaa… Lue tarina

Johanna Hemminki

ÄIDINKIELEN OPETTAJA, UTELIAS TECHNOLOGIES OY:N PERUSTAJA JA CEO

Olen taustaltani äidinkielenopettaja ja opettajana huomasin, että monesti opiskelija pelkää käyttää vierasta kieltä toisen henkilön kuullen. Tästä sai alkunsa oivallukseni kuuntelevasta ja juttelevasta Elias-robotista. Eliaksen tie luokkahuoneisiin ja maailmanmenestykseen alkoi… Lue tarina

Kari Järvinen

VOITTAJA-NÄYTTELYIDEN TOIMIKUNNAN PUHEENJOHTAJA JA KAIKKIEN ROTUJEN TUOMARI

Joulukuinen viikonloppu Messukeskuksessa on jo käsite. Kennelliiton Koiramessut on Suomen suurin koiratapahtuma. Satoja työntekijöitä, 16 000 koiraa ja yli 30 000 koirista innostunutta kävijää valtaavat silloin koko Messukeskuksen. Miten tähän… Lue tarina

Marjut Rahkola

DESIGN MANAGER, VIMMACOMPANY OY

Lastenvaateyritys Vimma on tekijöilleen pitkän ajan unelma, joka on odottanut oikeaa hetkeä, oikeita ihmisiä ja palasia täydentämään toisiaan. Vimmaan kuuluu tuotteiden lisäksi unohtumattomia tarinoita ja inspiroivia ihmisiä. Messukeskus ja messulaiset… Lue tarina

Mike Bäck

TUBETTAJA

Parhaimmat hetket, jotka muistan mun lapsuudesta, ovat Messukeskuksesta. Olen käynyt messuilla pienestä pitäen. Messukeskuksen tapahtumista varmaan löytyy jotain joka ikäluokalle. Omat varhaisimmat muistoni ovat DigiExposta. Kymmenvuotiaana ihailtiin veljen ja kaveriporukan… Lue tarina

Ari Huusela

YKSINPURJEHTIJA, LENTOKAPTEENI

Ari Huusela palaa yksinpurjehduskilpailujen jälkeen venemessuille jakamaan niitä kokemuksia ja elämyksiä, joita on matkan varrella saanut. Erityisen hyvältä tuntuu, että sillä tavalla pystyy innostamaan myös muita purjehdusharrastuksen pariin. Aloitin kilpapurjehtimisen… Lue tarina

Katja Kokko

KOKONAISVALTAISEN HYVINVOINNIN KONSULTTI

Messuista tulee ensimmäiseksi mieleen tarina esiintymisjännityksestä. Yöunet ovat menneet, kun olen hermoillut niin paljon messuluentojani. Messut ovat kuitenkin urani kannalta todella iso asia. Siksi olen tsempannut ja vähitellen alkanut jopa… Lue tarina

Joonas Laurila

JUOKSIJA, YRITTÄJÄ, KUSTANTAJA

1990-luvun alku. Astun hämärästä huoltotunnelista valtavaan, kuhisevaan halliin. Messurakentajat pistävät osastoja pystyyn, joukossa isäni. Seuraan ylpeänä, miten isä uurastaa työhaalareissaan taskut täynnä työkaluja yhä uusien ja uusien messujen parissa. Kuka… Lue tarina