Siirry sisältöön
Aulis Ristolainen

Aulis Ristolainen

RAKENNUSPALVELUN TYÖNJOHTAJA, MESSUILLA VUODESTA 1990

Aulis Ristolainen on mies satojen ja tuhansien tapahtumien takaa. Lähes kolmekymmentä vuotta sitten messurakentajana aloittanut Ristolainen työskentelee nyt työnjohdossa verstaalla, jonka tekemät rakenteet ovat perustana yhä uusille näyttelyille.

Onko työsi muuttunut vuosien saatossa?
Tieto- ja AV-tekniikka menevät tietenkin koko ajan eteenpäin, mutta perusrakenteet ovat pysyneet aika samanlaisina. Esimerkiksi Habitare-messuilla talojen seinät ovat yhä talojen seiniä, vaikka vuodet vaihtuvatkin.

Mikä tekee työstäsi erityistä?
Meidän työmme on rakentaa viikkotolkulla jotain – vaikka monta kilometriä seinää Habitareen – joka on pystyssä vain muutaman päivän ajan ja sitten sitä ei enää ole olemassakaan.

Meillä on jatkuvasti työn alla monta näyttelyä kerrallaan. Yhtä puretaan, toinen on käynnissä ja kolmatta valmistellaan. Koko ajan mietimme tulevaa ja seuraavia juttuja, ja niin pitääkin, messut aukeavat silloin kun ne aukeavat, olimme me valmiita tai ei.

Mikä on saanut sinut pysymään työssäsi niin pitkään?
Messukeskuksessa näkee koko ajan uutta, ja tässä työssä pysyy jatkuvasti ajan hermolla. Talo taipuu moneen: täällä on välillä ollut hevosia kilpailemassa, välillä autoja ajamassa, välillä taas on ollut korkean tason juhlia. Verstas pyörii samalla tavalla, tapahtui talossa mitä tahansa. Mikään ei enää hämmästytä minua, oli täällä kuka tahansa. Olen urani aikana nähnyt täällä esimerkiksi presidentti Bushin ja presidentti Jeltsinin huippukokouksen vuonna 1992 ja Aasian ja Euroopan päämiesten ASEM-huippukokouksen vuonna 2006.

Millaisena näet messujen tulevaisuuden?
Messut ovat sellainen asia, jota on vaikea korvata. Ihmiset ovat aina ihmisiä, eikä mikään netti voi korvata tapaamisia kasvokkain.