Annaleena Hakola

HAKOLA OY, LUOVA JOHTAJA

Hakola Huonekalun tarina sai alkunsa paappani rohkeudesta ja oivalluksesta. Paappani haki 60-luvulla inspiraatiota työhönsä messuilta Kööpenhaminasta. Meidän perheellemme Messukeskus ja Habitare-messut ovat olleet tärkeä juttu niin kauan kuin muistan. Messut ovat edelleen tärkeä osa perheyrityksemme menestystä.

Lapsuudesta muistan, että pienelle tytölle messuviikko oli pitkä, isähän oli silloin kokonaisen viikon poissa kotoa! Toisaalta meille lapsille ja äidille oli aina tosi jännittävää ja hienoa päästä viikonlopuksi Pohjanmaalta Helsinkiin ja mukaan messuhulinaan.

 

 

Jo ihan pienenä ihastelin messujen tunnelmaa ja ihmispaljoutta. Ensimmäisen kerran pääsin isän rinnalle töihin Habitareen 15-vuotiaana. Vastuullinen tehtäväni oli tarjoilla pikkusuolaisia ja viiniä osastomme vieraille. Siitä saakka olenkin ollut töissä jokaisessa Habitaressa – yhteensä peräti 17 vuoden ajan.

 

“Messuviikkoon huipentuu moni asia, ja messut myös näyttävät suunnan tulevaan.”

 

Kun itse päätin lähteä jatkamaan perheyritystämme ja siirryin Hakolan johtoon, päätimme viedä tuotteemme verkkoon ja avasimme verkkokaupan.
Messuilla kuitenkin kohtaamme asiakkaamme kasvoista kasvoihin – samat asiakkaat, jotka muuten asioivat kanssamme vain verkossa. Henkilökohtaista kohtaamista on mahdoton korvata muulla tavoin. Siksi jokasyksyinen Habitare on meille ehdottomasti vuoden tärkein messutapahtuma.

Valmistaudumme messuja varten oikeastaan koko vuoden. Messuviikkoon huipentuu moni asia, ja messut myös näyttävät suunnan tulevaan.

Omat lapseni tulevat nyt joka vuosi mukanani messuille. Näen heissä saman innon, joka itselläni oli ollessani pieni. Ympyrä sulkeutuu kauniisti. Hakolan ja Messukeskuksen yhteinen tarina jatkuu.

 

JAA TARINA